FUTSAL, JALKAPALLO JA SALIBANDY

La. 06.07.  Kuhmon Potkijoiden KSL,n vieraspeli Paltamossa jäi tällä kertaa pelkäksi haaveeksi pelaajapulan vuoksi ja lopputuloksena päädyimme vastapuolen kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä luovutusvoittoon ja sovimme alustavasti Kuhmon kotipelin Paltamoa vastaan pelattavaksi la. 17.08. klo. 16.00.  Luovutusvoitto on aina ikävä molempien osapuolten kannalta, kun pelin eteen on pitänyt tehdä kuitenkin suuri määrä töitä yhteydenottoina pelaajiin ja tuomaristoon ym.  Potkijoiden pelaajilla oli ihan ymmärrettäviä syitä olla lähtemättä peliin ja parhaimman selityksen antoi tällä kertaa onnenpoika Jere Piirainen menemällä naimisiin !!!

 

To. 04.07. Kuhmossa on jo 13. kerran Hilpeä Heinäkuu-tapahtuma  ja tällä kertaa on myös Kuhmon Potkijat mukana järjestäen liikuntailtapäivän Tuupalan alakoulun pihalla klo. 15-19.00 välisenä aikana.  Tervetuloa pelailemaan ja pitämään hauskaa Potkijoiden kanssa !!!

 

Ma. 17.06.  Kainuun Superliigan sunnuntai-illan avauspeli Vimpelissä pelattu ja Kuhmon Potkijat nujersi FC Pelurit Kajaanista lukemin 3-2. Kuhmolaisten maalinteossa onnistuivat avausmaalin tehnyt Anton Perttunen ja Samuli Kyllönen sekä Janne Oikarinen.  Peli pelattiin lähes hellelukemissa ja sen vuoksi  pidettiin pari  ylimääräistä juomataukoa etteivät pelaajat “kuumenisi” kentällä liikaa.  Potkijoiden seuraava vieraspeli on Paltamossa la. 06.07 klo. 17.00 ja vastassa on kotijoukkue Paltamon Jyry.

 

Su. 16.06.  Kainuun Superliigan avauspeli Kajaanissa Vimpelin kentällä klo. 18.30 ja  kotijoukkue FC Pelurit saa vastaansa Kuhmon Potkijat.  Potkijoiden joukkueesta löytyy sopivasti kokemusta ja lupaavia nuoria jalkapalloilun pelaajia, mikä toimii hyvänä pohjana pysyä kuningaslajin parissa !!! Kyyditys henkilöautoilla Peuranpolulta  klo. 16.30 ja mukaan futiskengät, säärisuojat ym. tarpeellista.  

 

Su. 09.06.  Potkijoiden Kainuun Superliigan 3.vieraspeli pelataan Kajaanissa Teppanan kentällä  su.28.07. klo. 18.00 ja vastustajana on HiTak. 

 

Su 2.6. Potkijoiden Kainuun Superliigan 2. vieraspeli varmistui ja se pelataan Paltamossa la 6.7. klo 17.00. Kesän harjoitukset ennen tekonurmelle pääsyä järjestetään Tuupalan koulun alueella keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 18.00 alkaen, pelaamme futsalpallolla.

Kuhmon Potkijoiden Urheilukeskuksen tekonurmikenttävuorot ovat keskiviikkona ja sunnuntaina klo. 18 -19.00. Harjoitukset ennen kentän valmistumista järjestetään joko pesäpallokentällä, Tuupalan koulun alueella tai Virkatien pikkukentällä.  Kainuun Superliigan 1. vieraspeli on saatu varmistettua ja se pelataan Kajaanissa Vimpelin stadionilla su. 16.06. klo. 18.30 ja vastassa on  FC Pelurit. Toivottavasti nuoret pelaajamme syttyvät kesän kuumiin koitoksiin ja saamme hyvän jatkumon Kuhmon edustusjalkapalloilulle !!!

 

Su. 26.05. Kevään viimeinen salivuoro KAO,lla ja pelaamme futsalia valmistautuen samalla jalkapallokesään 2019. 

 

Su. 12.05. Hyvää Äitienpäivää !!!  Aika rientää ja kevään 2019  KAO,n salivuorot alkavat olla jo lopuillaan.  Ennen tulevaa jalkapallokesää pelataan vielä viimeiset kunnon höntsäpelit futsalin ja salibandyn merkeissä keskiviikon ja sunnuntain vuoroilla. Ei muuta kuin sana kiertämään, niin saadaan vauhdikkaat  pelit kaikille  joukkuepelin ystäville. 

 

Su. 28.04. Potkijoiden järjestämän Salibandyn rankkikisan finaalipäivä KAO,n salissa klo. 15.30-16.30.  Tapahtuman aikana infoa tulevasta futiskesästä, harjoituksista ja muista tärkeistä asioista !!! >>> Joel Komulainen Kuhmon Salibandyn rankkikisan Mestari 2019 !!!  Tänään oli Joelin päivä, kaikki pallot hyvin torjunneen mv. Petri Pulkkisen selän taakse ja mestaruus oli taattu. Hieno tapahtuma salibandyn pelaajille ja tätä kannattaa tehdä jatkossakin. Potkijat pitää huilia Vapun päivänä,  perjantaina 03.05. klo. 16.00 –  17.00 pelataan normaalisti futsalia KAO,n salissa ja sunnuntaina 05.05  klo. 16.00 kokoonnumme Tuupalan koulun alueelle pääasiallisesti jalkapalloilun merkeissä. <<< Huom!!!  Potkijat futsalpallon kimpussa KAO,n salilla sunnuntain vuorolla lumisten sääolosuhteiden vuoksi.

 

Kuhmon Potkijat Ry:n vuosikokous to. 04.04.2019 klo. 18.00-19.00 osoite Peuranpolku 11 B 24  88900 Kuhmo. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa !!!  >>> Kuhmon Potkijat Ry,n  vuosikokouksen pääasiat saatiin sopuisasti käytyä ja puheenjohtajana jatkaa edelleen Jyrki Kukkonen  ja varapuheenjohtajana  Joni Kukkonen.  Sihteerin virkaa hoitaa Minna Rahikainen ja ohjaajana häärii myös luotettava Petri Pulkkinen sekä  toiminnantarkastajaksi valittiin tällä kertaa  Ari Huotari.  Potkijoiden jatkosuunnitelmissa mennään nuoret edellä ja heitä myös kuunnellaan, mutta seura  pyrkii järjestämään myös aikuisväestölle tekemistä palloilun parissa. !!!

 

Su. 31.03. Futsalsarja 2019 jää tältä vuodelta järjestämättä, mutta harjoituspelejä pelataan sitä suuremmalla innolla. Päivän peliin saimme hyvästä säästä huolimatta kuitenkin kelpo porukan ja maaleja tehtiin mukavat 22 kpl.  Maalit: – Niilo Kähkönen 6, Topi Juntunen 5, Arttu Heikkinen 4, Juuso Kemppainen ja Jyrki Kukkonen 3 sekä Petri Pulkkinen 1.

 

Su. 24.03. Futsalsarjan aloitus tyssäsi nuorten pelaajien poissaoloihin, mutta uutta yritystä viikon päästä.  Mikäli sarjaa ei saada aikaiseksi, niin luvassa pitkästä aikaa futsalherkku Aikuiset vs. Nuoret.

 

Ke. 13.03.  Potkijoiden järjestämä Futsalsarja 2019 aloitetaan sunnuntaina 24.03 KAOn salissa klo. 15.30-16.30.  Pelaajien ilmottautumisia otetaan vastaan koko ajan ja arpa ratkaisee mihin joukkueeseen pelaaja kuuluu Salibandysarjan mukaisesti.   Pelaamme 3 joukkueella, mikä tarkoittaa mitalitakuuta ja paras maalintekijä palkitaan tietenkin pokaalilla .  Futsalsarjan finaali pelataan su. 14.04 ennen pääsiäistä ja salibandyrankkifinaali  su. 28.04  ennen vapun hulinoita  ellei mitään muutoksia tule.  Ei muuta kuin nimi “sopimuspaperiin” ja pelaamaan !!!

 

Su.10.03.  Salibandysarjan finaali 2 vs. 3 päättyi vauhdikkaan pelin jälkeen lukemin 16-13 ja voittajajoukkueen maalit tekivät Juuso Kemppainen 7, “vahvistus” Andrei Mikheev 4, Arttu Heikkinen 3 ja Joona Väisänen 2, maalissa pelasi  itseoikeutetusti  Petri Pulkkinen. Hopeajoukkueen maalit: -Joel Komulainen 11, Ville Haverinen ja Aapo Kyllönen 1, maalivahtina  oli tällä kertaa hyvin torjunut Niilo Kähkönen ja  “vahvistusroolissa” Eero Piirainen.  Salibandysarja onnistui hienosti, koska pelaajien asenne oli kunnossa ja kaikki halusivat pelata oikeaa peliä eikä vain höntsäillä. Joukkueet saivat pelin jälkeen mitalinsa ja lisäksi Joel Komulainen sai parhaan maalintekijän pokaalin. Kiitos kaikille pelaajille ja muille tapahtumaan osallistuneille !!!

 

Su. 10.03. Potkijoiden järjestämän Salibandysarjan huipennus KAO,n salilla klo. 15.30-16.30.  Finaalipeliin 2 vs. 3  tuo mielenkiintoisen mausteen “kovan luokan”  vahvistukset, jotka arvotaan joukkueiden kesken paikan päällä.  Luvassa takuuvarmasti  vauhtia ja viihdettä kaikille joukkuepelin ystäville, tämä kannattaa nähdä!!!

 

La. 09.03. Potkijat mestariksi villasukkajalkapalloturnauksessa !!!  Mestaruuspäivän kooste: – 1. pelissä tuli vastaan ilman vaihtopelaajia pelannut taitava Laokojien 1. joukkue maalivahtinaan kokenut Leena Lappalainen, mutta tällä kertaa mikään ei auttanut  pelin päättyessä Potkijoille 6-0. Maalit viimeistelivät Joni Kukkonen 3, Juuso Kemppainen 2 ja Andrei Mikheev 1 maali.  – 2. pelissä vastustajana oli iloista ja pirteää peliä pelannut Uimarit, mutta tällä kertaa ei edes räpylät olisi auttaneet Potkijoiden tehdessä 8 maalia  vastustajan jäädessä ilman maalia , pelin maalit tällä kertaa Joni 6 ja Andrei 2.  Kultaotteluun tuli vastustajaksi Team Ahola ja pelistä tuli fyysisempi, mikä oli odotettavissakin mestaruudesta kilvoiteltaessa.  Potkijoiden helpottavan avausmaalin pääsi tekemään Joona Väisänen ja lopullisen niitin iski Joni Kukkonen, mikä takasi Potkijoille varmasti hauskan ja  ikimuistettavan mestaruuden.  Potkijoiden joukkueessa olivat mukana myös Eero Piirainen ja 0-pelien erikoismies Petri Pulkkinen.  Potkijat kiittää Laokojien joukkuetta hyvistä järjestelyistä ja hyvän kisahengen luomisesta !!!

 

La. 09.03. VILLASUKKAJALKAPALLOTURNAUS.  Ilmoittautuneet joukkueet: Laokojat 1, Laokojat 2, Uimarit, Team Ahola, 4H ja Potkijat. Pelit pelataan Kalevalan Liikuntakeskuksen alueella olevalla kentällä, mikä sijaitsee pulkanlaskumäen alla olevalla lammella. Potkijoiden pelit klo. 12.05. Laokojat 1  vs. Potkijat ja klo. 12.55. Uimarit vs.  Potkijat. Klo. 14.35. Pronssiottelu ja klo. 15.00. Kultaottelu.  Pukuhuoneet ovat avoinna turnauksen ajan, ensiapupiste löytyy ammattikorkeakouluopiskelijoiden puolesta ja vakuutusten täytyy olla kunnossa mahdollisten haavereiden vuoksi . Peliaika on 2 x 10 min ja joukkueessa on max. 6 henkilöä, joista 3 pelaajaa ja 1 maalivahti kerralla kentällä.  Suositellaan, että alimpana on villapohjasukat ja päällä kahdet villasukat, sukkia voi myös teipata kiinni nilkasta tai säärestä.  Paikanpäällä myynnissä mm. lämmintä makkaraa,  mehua ja tietenkin villasukkia.  Pelaajilta toivotaan mukaan paljon iloista mieltä ja leikkimielistä kisahenkeä !!! 

 

 

FUTSAL-TURNAUS SUOMUSSALMELLA LIIKUNTAHALLISSA 23.02 2019. Joukkueet: -Sups, Puolangan Pallo -80, Kuhmon Potkijat, Pelurit (Kajaani), Kalevala. Peliaika 20 min. Kaksi parasta loppuotteluun. Turnausohjelma : klo. 11.50 Potkijat – PP-80, klo. 12.40 Kalevala – Potkijat, klo. 13.30 Potkijat – Sups ja klo. 14.20 Pelurit – Potkijat. Loppuottelu klo. 15.15. Paikalla kioski. TERVETULOA ! >>> Kuhmon Potkijat lähtee turnaukseen nuorehkolla joukkueella ajatuksena hakea kokemusta tuleviin jalkapallopeleihin KSL 2019. Lähtö Suomussalmelle  paikasta Peuranpolku 11 b 24 klo. 09.00 jälkeen.  >>> Päivän pelien tulokset: – 1. Potkijoiden 1. tappio 4-5,  Potkijoiden 1. voitto 5-4,  Potkijoiden 2. voitto 6-0  ja viimeinen peli tasan  Pelureita vastaan 1-1.  Mahtava turnaus takana päin ja ei ollut paljosta kiinni finaalipaikka, mutta se ei tänään” maailmaa kaatanut”.   Potkijoiden parhaan pelaajan tittelin ansaitsi Anton Perttunen 7 maalia ja Fairplay- arvon Joel Komulainen  2 maalia. Muut maalinteossa onnistuneet Samuli Kyllönen 3 ja  Andrei Mikheev sekä Petri Pikkarainen 2.  Kutsuturnauksessa Potkijoilta  pelaamassa myös nuori Arttu Heikkinen, Kalle Ryyti ja Suomen Puolustusvoimien mv. Matti Pääkkönen. Kiitokset Suomussalmen suuntaan ja vastustajille onnistuneesta Futsal-tapahtumasta !!!

 

 

Keskiviikko. 20.02. Salibandysarja 1 vs. 3  päättyi lukemin 8-13.  Päivän tehot: – Joel Komulainen 6, Aapo Kyllönen ja Niilo Kähkönen 4, Ville Haverinen 3, Otso Heikkinen ja Joona Väisänen 2. Potkijoiden nuorten pelaaminen oli tällä kertaa todella hyvällä tasolla ja se lupaa hienoa salibandysarjan finaalia 2 vs. 3, mikä pelataan näillä näkymin su. 10.03.

 

 

Sunnuntai. 17.02. Salibandysarja 2 vs. 3 päättyi maali-iloittelun jälkeen lukemin 18-11. Päivän tehot: – Juuso Kemppainen 8, Joel Komulainen 7, Joona Väisänen 5, Arttu Heikkinen 4, Ville Haverinen 3, Jukka Härkin ja Aapo Kyllönen 1. Rankkikisan karsinnoissa Arttu Heikkinen teki 4/5 , mikä tarkoittaa varmaa pääsyä finaaliin !!!

 

 

Sunnuntai. 10.02. NO NIIN !!! Salibandysarja pyörähti lopultakin käyntiin ja päivän vauhdikas peli päättyi joukkue 1 vs. joukkue 2, lukemin 3 – 14 . Maalintekijät: – Arttu Heikkinen ja Juuso Kemppainen 5, Niilo Kähkönen ja Joona Väisänen 3 sekä Otso Heikkinen 1. Nuorten pelaamisessa oli paljon hyvää ja vastaavasti myös parannettavaa, mutta ajan myötä osaaminen  myös kehittyy. Seuraava  salibandysarjapeli KAO,n salissa 2 vs. 3  keskiviikkona tai sunnuntaina ???

 

 

Sunnuntai. 03.02. Salibandysarja 2019 alkaa KAO,n salissa klo. 15.30-16.30. Alkuasetelmat ovat haastavat, kun vastakkain asettuvat joukkueet pelaajineen selviävät vasta ottelun alussa. Tämä ei tuo ongelmia, kun pelaajat ovat hyvissä ajoin tiedostaneet missä mennään. Tervetuloa katsomaan nuorten vauhdikasta salibandyn pelaamista kaikki kiinnostuneet !!! >>> Kävi vähän niinkuin pelättiin eli sairastelua sekä muita esteitä oli tällä kertaa suurella osalla pelaajista, joten sarja alkaa heti, kun porukka on kuntoutunut. Paikalle selvinneet saivat kuitenkin hyvän harjoituspelin aikaan, mikä päättyi lukemin 10-5. Maalit tänään: -Jyrki Kukkonen 5, Joel Komulainen 3, Juuso Kemppainen, Eero Piirainen ja Petri Pulkkinen 2 sekä Joona Väisänen 1.

 

 

Keskiviikko. 23.01. Salibandyn rankkarikisojen karsinta pääsi vauhtiin !!!  6 nuorta pelaajaa aloitti ja näimme hienoja maaleja sekä myös mv. Petri Pulkkisen hyviä torjuntoja. Tänään paikan finaaliin lunasti todennäköisesti Eero Piirainen 4/5 suorituksella, mikä selviää lopullisesti kun kaikki halukkaat ovat päässeet kokeilemaan taitojaan. P. S. Perjantain vuoro klo. 16 – 17.00 on hyvä hetki tulla kokeilemaan, kun silloin on hieman rauhallisempaa.

 

Perjantai. 18.01. Potkijoille tulossa tapahtumarikas vuosi. Salibandyn rankkarikisat alkavat karsinnoilla ke. 23.01. KAO,n salissa ja perjantain vuorolla klo. 16.00 voi tulla myös ulkopuoliset haastamaan maalivahdin. Osallistujalla 5 yritystä ja parhaat pääsevät finaaliin, mikä järjestetään maaliskuun puolella. Salibandysarja pelataan helmikuun sunnuntain vuorolla klo. 15.30-16.30 ja finaali on su. 24.02.2019. Futsalin puolelta on luvassa kutsuturnaus Suomussalmella maaliskuun alkupuolella, mihin pyrimme saamaan joukkueen mukaan. Kuhmon Futsal-sarja pelataan huhtikuun loppuun mennessä ja sen jälkeen hieman rauhoitetaan pelihommia ennen kesän tulevia jalkapallotapahtumia !!!

 

Sunnuntai. 06.01. Loppiainen. Koululaisten joululoma ohi ja pääsimme jälleen futsalin pariin hyvällä porukalla. Alkuun höntsäilyä ja loppuun n.s oikea peli, mikä sytyttää aina jokaisen pelaajan tekemään parhaansa tai ainakin melkein. Tänään peli meni tasaisissa merkeissä ( 4-4) ja ne maalit : -Eero Piirainen 2, Arttu Heikkinen, Otso Heikkinen, Elli Huotari, Juuso Kemppainen, Aapo Kyllönen ja Kirsi Kähkönen 1.